Melkein tyypillinen

Sain ensimmäisen pienen vihjeen omasta mahdollisesta autismistani kaunokirjallisten tekstieni kautta. Julkaisen omia pikku tarinoita englannin kielellä asialle vihkiytyneellä sivustolla, ja kerran sain hämmentävän kommentin: henkilöhahmo, josta olin luonut vähän niin kuin omakuvani, herätti muutaman kommentoijan kiinnostuksen ja he kysyivät minulta suoraan, olenko autismin kirjolla kun kuvaan niin aidosti ja tarkkanäköisesti henkilöhahmon autismia. Olin otettu kommentista, mutta hämmennyin sen autismia koskevasta sisällöstä — en siksi, että autismissa olisi minusta koskaan ollut mitään vikaa vaan siksi, etten ollut ajatellut mitenkään tietoisesti että nyt tässä kuvaan autistista hahmoa. Itselläni oli mielessä hahmoa rakentaessani pikemminkin sen pikkutarkka ja perfektionistinen luonne. Kiitin kommentista ja vastasin, että en ole kirjolla, kiitos kysymästä, mutta tunnen kyllä autisteja ja olen opettanut heitä. Ehkäpä kyse on vain siitä että oma tarkkaileva luonteeni ja pitkään jatkunut ...

Tervetuloa blogiini, melkein tyypillisen 42-vuotiaan naisen matkalle neurotyypillisistä kuvitelmista kohti jollakin tavalla neuromoninaista todellisuutta. Jos löysit minut omalla, samankaltaisella matkallasi, voi olla että nimi aukeaa sinulle ensivilkaisulla. Jos ei, lue eteenpäin - siksi tässä ollaan. Tämä blogi on saanut alkunsa kirjoitusinnosta, joka jäi kesken kun edellinen blogini katkesi loppuunpalamiseeni. Liian kiltin tytön ylisuorittamiseen liian vaativan työelämän tyrskyissä, luulin silloin. Autistiseen burn outtiin, luulen tietäväni nyt. Matka on vasta aluillaan - kuten oli silloinkin kun aloitin matkaani "melkein Lappiin" - enkä tiedä mihin päädyn, mutta sitä tämä kai onkin, matkanteon sanoitusta. Tällä hetkellä minulla on toiveikas terapeutti, kasa netistä haalittuja testejä, psykologin sanat "Kannattaahan se tutkia" ja oma aavistukseni, oma tunteeni siitä että jotenkin kaikki on ollut vinksin vonksin alusta asti ja nyt tuntuu ensimmäistä kertaa ikään k...